Sittenkin vain sinä
En osaa nauttia enää oikein mistään, kaikki on vaan yhtä puurtamista. Ainoat suunnitelmat mitä on tulevaisuus varalle on se että pääsen tänä kesänä vaeltamaan ja sinnekin pitää varmaan yksin mennä kun kaikki tekee oharit. En osaa antaa itselle anteeksi mitä olen väärin tehnyt. Vitun hienoa yrittää nukkua, ensinnäkin tilaa on just sen verran pystyn olemaan kyljellään, toisena aika kova alusta tosin hyvää harjoitusta vaellukselle ja kolmanneksi kyyneleet valuu korvaan.
Toisaalta en haluais lähtee yksin vaeltaan jos sattuu jotain mut toisaalta haluaisin kokeilla yksin vaeltamista ja sitä et miten osaan toimia, tehdä ruoat ja mistä uskaltaa juoda vettä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti