Lentävä mieli

Katkelma yhdestä kirjasta mitä olen lukenut. Tämä sopii minuun miltei täydellisesti, pieniä poikkeuksia tosin löytyy.
Nämä mun kirjoitukset on varmaan hirveän sekasia. Ajatuksienihan vartenhan tämä koko blogi onkin olemassa.

Lentävä mieli
Tällaiseen hulluuteen sisältyy erikoislaatuista tuskaa, iloa, yksinäisyyttä ja kauhua. Kun mielialasi on korkeimmillaan, se on mahtavaa. Ajatukset ja tunteet liikkuvat nopeasti ja tiheään kuin tähdenlennot, ja sinä seuraat niitä, kunnes löydät vielä parempia ja kirkkaampia. Ujous on poispyyhkäisty, oikeat sanat ja eleet löytyvät äkkiä itsestään, uskot varmasti pystyväsi kiehtomaan toiset pauloihisi. Epäkiinnostavista ihmisestä löytyy kiinnostavia puolia. Aistillisuus pitää sinua vallassaan, ja halu vietellä ja tulla vietellyksi on vastustamaton. Helppouden, intensiivisyyden, voiman, hyvinvoinnin, taloudellisen kaikkivoipuuden ja euforian tunteet täyttävät ytimesi. Mutta jollakin tavalla tämä kaikki muuttuu. Nopeat ajatukset ovat aivan liian nopeita ja niitä on aivan liian paljon; kaikenvoittava sekavuus astuu selkeyden tilalle. Muisti katoaa. Huumorin ja ystävien kasvoihin keskittymisen tilalle tulevat pelko ja huoli. Kaikki, mikä aiemmin on liikkunut sujuvasti, muuttuu vastahankaiseksi -- olet helposti ärtyvä, vihainen, peloissasi, hallitsematon ja kokonaan mielen synkimpiin onkaloihin vajonnut. Koskaan et ole tiennyt noiden onkaloiden olevan siellä. Se ei koskaan lopu, sillä hulluus rakentaa oman todellisuutensa.
Se jatkuu ja jatkuu, ja lopulta jäljellä ovat vain toisten ihmisten muistot käyttäytymisestäsi - oudosta, freneettisestä, päättömättömästä käyttäytymisestä - sillä mania antaa edes vähän armoa häivyttäen osaksi muistot. Mitä sitten, lääkityksen, psykiatrin, depression ja yliannoksen jälkeen? Kaikki nuo uskomattomat tunteet läpikäytävä ja selvitettävänä. Kuka on liian kohtelias sanoakseen mitä? Kuka tietää mitä? Mitä minä tein? Miksi? Ja kaikkein pelottavin kysymys: koska niin tapahtuu taas? Entä sitten nuo katkerat muistuttajat - lääkkeet otettavina, vastustettivina, unohdettavina, otettavina, inhottavina ja unohdettavina mutta aina otettavina. Luottokortit on peruutettava, katteettomat shekit korvattavana, selitykset töissä, anteeksipyynnöt esitettävä, katkeilevat muistot korjattavana (mitä mitä tein?). Ystävyyssuhteet ovat päättyneet tai valuneet tyhjiin, avioliitto raunioina. Ja aina: koska niin tapahtuu taas? Mitkä tunteistani ovat todellisia? Mikä minussa on minä? villi, impulsiivinen, kaoottinen, ylienerginen ja hullu? Vai arka, sisäänpäin kääntynyt, epätoivoinen, itsemurha-ajatuksiin vaipunut, tuomittu ja uupunut? Luultavasti hiukan molempia, ja toivottavasti myös paljon, joka ei ole kumpaakaan. Virginia Woolf sanoi sen kaiken omissa laskuissaan ja nousuissaan: "Kuinka paljossa tunteemme saavat värinsä tunkeutumisesta maan alla? Tarkoitan että mikä on minkä tahansa tunteet todellisuus?".
-Katkelma Kay Redfiel Jamison Levoton mieli kirjasta-